Ei vaiskaan...oikeasti kiirettä on piisannut kun tämä ihmislapsi on ollut täyden huomion keskipisteenä lukuisten sairasteluiden vuoksi. Mutta nyt otin asiakseni hieman kirjoitella kuulumisia. Elo Nikkilöillä on tasaantunut kun syksyn viimeiset mettäreissut on tehty ja koko klaani on koossa kunnes taas koittaa uusi syksy:) Mutta sinne on onneksi vielä aikaa!!!!

Koira on ollut isäntänsä mukana metillä ja saalistakin on tullut. Eläköityminenhän ei tarkoita jouten oloa ja niinpäs Iita on ollut mukana menossa oman jaksamisen rajoissa. Lintuja on tullut toistakymmentä ja koira on saanut nauttia metsästyksestä. Lääkitys on ollut Iitalle hyväksi. Koira jaksaa näitä arkimenoja hienosti ja on ollutkin mukava ottaa Iita kävelyille mukaan kun koira jaksaa olla iloinen oma itsensä koko lenkin ajan. Leikkisyys, iloisuus, hassuttelut ja hulluttelut ovat taas meidän arkipäivää kun Iitan kanssa ollaan ja mennään.

Kun huomasin lääkityksen alkavan tehoamaan koiraan, tuli minulle olo että ollaan menty kaksi vuotta taaksepäin Iitan olemuksessa...aivan kuin kotona olisi taas nuori ja vallaton flatti :) Toki tämä tarkoittaa sitä kun Iitaa ei rasiteta mitenkään, eli kuten lääkärikin sanoi kotikoirana menee, mutta muuten voi olla aika laittaa koira taka-alalle... Tokoa Iita jaksaa reenata, toki väsymystä siinäkin esiintyy, mutta luulen sen johtuvan enimmäkseen innostuksen nostattamasta sydämen sykkeestä ( ei siis niinkään reenauksesta). Nomessa muutama nouto ja homma onkin ohi siltä erää. Agilityssä ei puhettakaan jaksamisesta...Jää siis vainn näistä meidän lajeista jäljelle mejä. Tätä ei olla nyt reenattu, mutta keväällä ( sikäli mikäli luoja niin suo) aloitetaan mejäily ns päälajina. Toki tokoillaankin normaaliin tapaan :) ja nomea niin, että pysyy tatsi siihen hommaan ja syksyllä tulee sorsat käteen :) Paljon on siis rajoitteita meidän reenauksessa...koiran sekä emännä henkireikä yhdessä harrastaminen on uhkaavasti vähentymään päin ja yhdessä touhuaminen on muuttumassa yhdessä olemiseksi.

Koiravauva kuume jyllää emännällä ja yhtä pentuetta onkin käyty katsastamassa, mutta perheen pää pisti vielä idean jäähylle...katsotaan milloin uusi tulokas on tervetullut meidän laumaan.