Iita pääsi pitkästä aikaan hellustelemaan ( silleen siveellisesti ) poikakaverinsa karon kanssa ja meno oli sen mukaista. Molemmilla koiruuksilla oli hubaa ja se on pääasia. Sen verran Iitan piti leuhottaa, että ajoi yhden Pyyn lentoon ja tuli sitten taidokkaasti pillillä luokse. Koira on alkanut ihan selvästi tiedostamaan sen, että lintujen perässä ei hirveen pitkään kannata juoksennella ja linnustuksessa pyssy ihan kova sana, ilman sitä ei kannata vaivaantua :)

Iitan bravuuri noilla aivot narikkaan lenkeillä on pömelit, joita isompikin sakemanni kauhistelee. Tällä kertaa pömet tuli keskellä suurinta rapakkoa, johon meidän neiti heittäytyi täysin rinnoin... koira oli kuin uitettu. Tämän jälkeen asiaan kuuluvat nahistelut ja painimiset, jotka tällä kertaa tapahtuivat hiekalla ja voitte vaan kuvitella miltä koirat näytti sen jälkeen. Viimeiset pömet tulee yleensä eron hetkellä, jolloin Iita todennäköisesti haluaa vielä jättää lähtemättömän vaikutuksen helluunsa ja toivoo tapaavan kultansa pian uudestaan. Kiitos Karolle taas Iitan kestämisestä, meidän neiti on ainakin tyytyväinen metsälenkkiin.

Tämä kuva on viime talvelta, mutta hellu on sama :)