Tämän lauantain polkaisi käyntiin nome treenit. Oulun flatit järjesti Sarkkisen Tomin vetämään meille peltoreeniä ja ihan jees meillä meni. Kotiläksyksi saatiin ennen ensi viikon toista koitosta hioa palautukset kuntoon! Malttia voitas myös Iitan kanssa hieman hioa, mutta toisaalta tämä oli koiran ensimmäinen kerta, kun reeniä kestää useamman tunnin ( 6 h ) ajan, joten siihen katsoen hyvin meni oman vuoron odottaminen. Reenit aloitetttiin seuraamisharjoituksella ja samaan syssyyn katsottiin miten koira vierellä pyörii damien ollessa pääilman suuntien mukaisesti meihin nähden. Samalla harjoiteltiin myös jätä käskyä. Lähihaku kuului myös Tomin koulutukseen ja Iita ainakin minun mielestäni hallitsi tämän osuuden hyvin. Pientä takkuilua oli muisti tehtävässä, mutta tätä ei olla kamalasti Iitan kanssa tehtykkään. Nyt saatiin tosi mukava vinkki reenata muistia ja luulen, että tämä reeni otetaan heti huomenna kokeiluun :) Lähihakuun saatiin myös mukava reenaus vinkki liittäen samalla siihen vahvistettu pitkä linja, Iita näytti ainakin tykkäävän siitä ja kyllä itsekkin huomasin, että ehkäpä juuri tuon tyyppiset harjoitukset sopivat Iitalle. Iita on sen verran herkkä koira ( kuin myös ohjaajakin ), että mielelläni otan vastaan lempeämmän keinon harjoitella uusia asioita ja koska meillä ei ole mihinkään kiire, niin etenemme sitten hankaloittamalla nyt opittuja keinoja ( näihin sain myös hyviä vinkkejä ). Koiran seuraaminen harjoituksissa meni hyvin eikä Iita yrittänyt edistää vierellä, kaikin puolin olen tosi tyytyväinen tähän päivään ja nyt hiomaan palautukset kuntoon, että tohitaan mennä viikon päästä taas reenaamaan!