Syksyn ja talven metsästelyiden sivussa Iitan kanssa ollaan myös keretty dameilemaan jonkin verran. Reenaaminen on itselläni ollut sivusta seuraamista, mutta olen saanut todeta Iitan tekevän maltillista työtä. Tämän hetkinen juoksukaan ei neitiä hetkauta niinkuin ennen ja reenit sujuvat mahtavalla itsevarmuudella. Iitan kanssa ollaan tehty hakuruutua lähinnä hakuruudun laajentamis mielessä. Iitallahan on ollut ongelmaa etenemisen suhteen, koska koskaan ei voi tietää kuinka monta mörköä puiden lomassa lymyilee. Nyt olemme saaneet iloksemme huomata, että möröt on poissa Iitan reeneistä. Koira tekee kattavaa ja tarkkaa hakua. Tosin ensimmäisen noudon yhteydessä näyttää, että aluksi jalat vie koiraa, mutta kohta voi omin silminkin todeta milloin koira on saanut ajatukset kasaan ja hyvin pian siitä dami löytyykin. Iita jaksaa hakea neljästä viiteen damia nopeasti ja sitten onkin aika levähtää. Hakuruudun lisäksi Iitan kanssa ollaan otettu kaksoismarkkeerauksia ja koiraan ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Tarkoitus on jatkaa markkeerausharjoituksilla sekä aletaan taas hienosäätämään koiran tekniikkaa pysäytys-, suunta- ja lähihaun suhteen. Nyt näin koiraihmisten onneksi lunta on vähän, joten pelloille ja metsiin voi ihan hyvin mennä reenaamaan :) Muistitehtäviä Iitalle voisi myös tehdä. Jokatapauksessa pilli tulee mukaan nyt Iitan elämään :)

Tokoilujen suhteen ollaan otettu arkitottelevaisuutta ja voi sitä kehujen määrää:) Vanhana toko konkarina Iitalle ei tee tiukkaa kävellä tietyssä kohtaa tai tarpeentullen tulla luokse, sivulle ja pysähtyä suojatien edessä. Koira on hieman hämmästynyt kun sitä kehutaan noin päivänselvistä asioista, mutta nyt mennään näin ja alkuvuodesta otetaan autotallissa ihan oikeita toko sulkeisia sitten koko menetetyn vuoden edestä:) Ilo on huomata Iitan innon työskennellä ja ottaa käskyjä vastaan. Vaikeinta on ollut itsellä nyt malttaa kikkailut ja keskittyä oleelliseen eli arjessa pärjäämiseen koiran kanssa kun lenkille tulee ensi vuonna mukaan myös vaunut.

Samista mainittakoon, että killi porskuttaa entiseen tapaan. Kissa on saanut hieman painoa lisää erikoisruoan avulla ja pieniä miehistymisen merkkejä on havaittavissa kissan käytöksessä. Näin jouluna kynttilät on Samista mukavia ja parvekkeen kaiteella oleva lumi syvältä!