Pitkästä aikaan tänään otettiin Iitan kanssa perinteiset dami reenit ja hyvinhän ne meni. Iita oli silminnähden iloinen kun dami kassista otettiin muutama ihanainen lenkille mukaan ja suuntasimme kohti lähellämme olevaa urheilukenttää. Tämän illan suunnitelma oli muistutella mieleen hieman suuntia Iitan aivonystyröistä ( sekä myös ohjaajan ). Ja lopuksi isännän toiveesta tehtiin pari oikein pitkää linjaa markkeeraamalla, nehän on Iitasta parasta kaikessa :) Taakselähetyksiä otettiin pysäytyksellä, eikä neidillä ollut siinä mitään ongelmaa, myös suunnat oikea ja vasen oli hyvin muistissa ja matilla neiti urhollisesti meni sille damille minne ohjaaja käski menemään. Ensi kerralla saadaan siis tehdä asteen verran vaikeammat ohjaukset ja isännän toiveen mukaan reenit pitäisi järjestää ympäristössä jossa on maastoeroja. Onkin totta, että pieni mäen nystyrä tuo mukavaa haastetta ihan perus linjaharjoitukseenkin. Mukavasti tuo koiruli toimii, on ilo huomata kuinka ikä tuo koiralle keskittymiskykyä lisää ja lisäksi huomaa, että noudoissa koirakin osaa jo hieman ajatella tekemisiään eikä vain mene suunapäänä. Malttiahan ei voi koskaan reenata liikaa ja sekin on ensi kerralla yksi reenien aihe :)