Iita kävi siskonsa Helmin kanssa nomeilemassa ja tuli taas todettua kuinka siskokset vaikuttavat toistensa työskentelyyn. Iita teki työnsä hyvin, mutta palautukset olivat sitä luokkaa kuin ne oli melkein puoli vuotta sitten. Damit jäi jalkoihin ja semmoinen hermostuneisuus näkyin damin käsittelyssä. Hepun ja Touhon kanssa reenatessa tätä ongelmaa ei ole. Päätettiinkin Kaisun kanssa ottaa koirien kanssa reenin alle yhdessä reenaamisen harjoitukset. Oikeaoppinen palautus muistui Iitalle heti mieleen kun teimme aikaisemmin jättämämme muistitehtävän Helmin ja Kaisun lähdettyä. Muistitehtävät on Iitalla parantuneet huomattavasti! Eteenlähetykset ja ohjaukset ovat hyvällä mallilla. Hakuruutuakin ollaan tehty hyvällä menestyksellä.