Mutta pidemmittä puheitta mitä tämä syksy toi Nikkilöille tullessaan: monia kilometrejä luonnonhelmassa, paljon erillään oloa, haulikon pauketta, sorsia, kanalintuja ( myös se jokavuotinen metso), hirviä ja jäniksiä. koira on ollut taas monessa mukana ja aivan mahtavassa lihaksessahan tuo sessu taas näyttää olevan. Harmi kun taas tuo joka puolivuosittainen juoksu tiputti koiran karvat, niin ei siitä kovin edustuskelpoista saa tekemälläkään, mutta voin toki jonkin sortin kuvan hauvelista ottaa ja tänne laittaa. Painoa koiralla on 27 kg ja luulin ennen vaakalle menoa Iitan painavan kolme kiloa vähemmän :) Koiran rakenteessa on ihailtavaa kevyen oloinen itsevarma liikkuminen ja se ihana höllyvä selkänahka on nyt poissa. Tämä lookki kun saadaan koiralla nyt pidettyä niin kyllä meillä kelpaa. Enemmän oisin toivonut Iitalle tänä syksynä leikki hetkiä toisten koirien kanssa...Iita on ollut tuolla pohjoisessa kyllä muiden koirien kanssa, mutta aina työnteon merkeissä ovat koirat tavanneet. Huomasin yhdessä vaiheessa, että leikkimään Iitan pitäisi päästä, kun kaikki vastaantulevat koirat saivat Iitan hännän heilumaan leikin merkeissä. Lisäksi itse olen ollut reenaustauolla koko syksyn ja niihin kuuluvat loppuleikit on sen vuoksi jäänyt meiltä välistä.

No miten on Iitan keväinen ja kesäinen reenaus vaikuttanut koiran toimivuuteen metillä. Sorsastuksen alkaessa Iitassa oli ollut innokkuuden merkkejä siinä mielessä, että jalat olivat vieneet nenän edeltä ja turhaa perkkaamista oli ollut havaittavissa hakujen suhteen. Lisäksi joka syksyinen "onko tämä saalis minun vai isännän" omiminen oli ollut ensimmäisen noudon yhteydessä taas mielessä, mutta vastaus oli tullut Iitalle kertaheitolla selväksi ja omiminen oli unohtunut jo seuraavassa noudossa. Kun nämä vuoden tauon jälkeiset kysymykset olivat selkiintyneet Iitalle, on koiran käytös ja työskentely ollut kiitettävää koko syksyn. Sorsalla koira jaksaa olla passissa pitkiäkin aikoja ja kuuntelee iltalennon alkaessa isäntänsä kanssa rantakivellä istuen missä ne sorsat vaakkuvat iltamenojaan. Kaislikot Iita perkkaa taitavasti ja osaa hyvin nostaa kaislikossa lymyilevät linnut lentoon. Noudot ovat suoraviivaisia ja nopeita; nouto, palautus ja seuraavaa odottelemaan. Iitan todella hiljainen työskentely on myös ihailtavaa, koirasta ei kuulu välillä ääntäkään kun se perkaa kaislikoita...kyllä siinä on sorsat ihmeissään kun koira lähestyy niin hiljaa kohti :)

Maalinnustuksessa Iita on ollut aina (ainakin minun mielestäni) hyvä. Pariin otteeseen olin tänä vuonna parivaljakon mukana ja huomasin kuinka koira ja isäntä toimii hyvin yhteen. Koira kuuntelee hyvin ohjeet ja hakee mukavalla sykkeellä riistaa. Huomasin myös, että tämä parivaljakko on tänä syksynä jättänyt pillin pois käskyistä ja koiralle riittää käsimerkit ohjeita antamaan...jälleen kerran hiljaista ja ihailtavaa työskentelyä! Iita tekee maalinnustuksessa hakuympyrää joka kattaa ampuma etäisyyden hyvin. Linnut ajautuu kohti ampujaa, joten sekin taito on parantunut viimevuoteen verrattuna. Iita on ollut metsällä korkeintaan kahden metsästäjän kanssa yhtäaikaa ja se tekee hyvää työtä molemmille ampujille. Parasta maalinnustuksessa on tietenkin tulenteko hetki ja pala makkaraa :) Mukava oli myös huomata, kuinka aina niin hyvin tottelevainen koira kyseenalaistaa sen viimeisen käskyn metsästys session jälkeen ja autoon Iitaa saa houkutella hymy huulilla, kun se niin kaihoisasti katselee metsään ja haluaisi jäädä vielä hetkeksi tekemään töitä :)

Jänistyksessä Iitan haku on erinlaista kuin maalinnustuksessa. Pupu komennolla koira tekee intensiivistä työtä nenä tiiviisti maassa kiinni. Koiran liikehdintä on aivan erilaista kuin linnustuksessa ja koirasta huomaa heti jos pupunussin vainu on nenässä. Jänistyksessä riista ajautuu myös kohti ampujaa, joten pupujakin ollaan saatu tälle syksylle mukavasti.

Hirvivuotena tämä vuosi on ollut huono ja edelleen kaksi vasaa juoksee elossa tuolla jossain. Meidän kaksikko on oman osuutensa hirvestyksessä tänä vuonna tehnyt ja ensi vuonna  sitten torniin uudestaan. Hieman oli Iita pelännyt ensimmäistä syksyn isoa ukko hirveä, mutta siitä sitten pikkuhiljaa itsevarmuus oli lähtenyt nousuun ja Iita on ollut koko syksyn hirvestyksessä mukana. Iitan hirviporukassa on hirvikoira, joka harmikseen on menettänyt intonsa haukkuun ja näin ollen myös noutajan rooli jäljestyksessä jäi vähäiseksi. Haukkuva koira ei jää haukkuun vaan palaa innoissaan ihmisten luo hirven löydettyään ja hirvi jää näin ollen metsään jatkamaan omia askareitaan ilman huolenhäivää metsästäjistä.

Yhteenvetona, takana on erittäin hyvä syksy ja pakkanen on täyttynyt mukavasti riistasta. Koiran ja isännän napanuora on entistä tiukempi ja puuronkeittäjän rooli on ollut hyvin vahva minun ja koiran välillä. Kunhan saadaan ensi vuosi käyntiin niin aloitan Iitan kanssa teho tokoilut, jotta yhteistyö saataisiin siihen unelmapisteeseen mikä se oli vuosi sitten. Mutta nyt se on todistettu, että koiran kunnioitus ihmiseen tulee, kun sen kanssa touhuaa ja harrastaa erilaisia asioita. vajaan vuoden tauko harrastuksista näkyy minun ja koiran suhteessa lähinnä niin, että käskyt ei mene ensimmäisellä kerralla perille. Mutta kyllä me taas kohta ollaan Iitan kanssa mukana menossa ja meidän tehotiimi alkaa toimimaan entiseen malliin :)