Iituliina alkoi tuossa muutama päivä sitten oireilemaan pissatulehduksen merkkejä, joten eräs kaunis pakkasaamu olimme sitten yhdessä tuumin takapihalla pissalla. Iita jotenkin tilanteen herrana panttasi pissaansa puolisen tuntia ja emännän näpit olivat hieman kohmelossa ,kun pissa vihdoin ja viimein suvaitsi tulla. Onneksi odotus "palkittiin" ja koira sai lääkekuurin tulehdus oireisiin. Näin Iita pääsi isäntänsä mukaan pohjoiseen katselemaan hirviä, pupuja ja sorsia. Ilman lääkekuuria en olisi voinut päästää prinsessaa äijien mukaan :) Nyt on neiti ollut jumalana pitämänsä isäntänsä kanssa viettämässä laatuaikaa ja taitaa siellä mukana olla Iitan varaiskä Tapsakin, joten mikäs siellä neidillä miesten keskellä olla. Pian kuitenkin kaksikko saapuu kotiin ja ikävä saadaan taas kuriin!( siis minun osalta :)

Sami on taas Iitan poissaollessa ottanut tilan itselleen ja viihdyttänyt emäntäänsä useana yönä touhuillaan. Olen aina luullut, että päivisin meidän karvavauva kaksikko nukkuu kun ovat yksin kotona, mutta Samin käytös Iitan poissaollessa on todistanut ihan jotain muuta. Nyt kun Iita on ollut pois, niin Sami on mitä ilmeisimmin tosiaan nukkunut päivät ja näin ollen kukkunut yöt:) Tänään aamulla kun heräsin, oli sängyssä sikeässä unessa olevan killimillin lisäksi kolme puoleksi syötyä ja kaksi kokonaista leikkihiirtä, lisäksi oli isompi vinku hiiri ja vielä viisi topsia...kaikki nätissä rivissä. Vessan laatikot olivat nätistä auenneet yöllä varmaan ihan itsestään, mistä sitten kaikki nuo topsit olivat vahingossa osuneet Samin suuhun ja sieltä sänkyyn. Sitä ihmettelen mistä nuo kaikki hiiret ovat tulleet...Samilla on jemma jossain ihmisten ulottumattomissa!!Ihana huomata noinkin neitimäisessä kissassa pieniä äijän elkeitä :)