Niin se vain kesä taittuu syksyyn ja viikon päästä pääsee koiruli tositoimiin ja niitä tositoimia kestääkin sitten loppu vuoteen asti. Iitan kanssa ollaan nyt unohdettu taippareista aiheutunut pieni notkahdus ja olemme alkaneet reenaamaan tulevaa metsästyskautta ajatellen.

Pilliä ollaan vahvistettu pysäytys-, luoksetulo ja lähihaku harjoituksilla ja hyvin on Iitalla reenit menneet. Linjaharjoituksia ollaan myös tehty ja koira etenee osoitettuun suuntaan todella tarkasti ja suoraviivaisesti, tähän ollaan myös yhdistetty ohjaukset. Kyllä nyt pahasti näyttää siltä, että Iita on ainakin valmis metsäkauteen :)

Iitalla on iän myötä tullut aivan loistava keskittymiskyky ja reeneissä se jaksaa aina emäntää ihastuttaa. Niin ne vaan koiratkin jossain vaiheessa aikuistuu ja semmoinen turhanpäiväinen läyhättäminen jää pois. Silloin kun tehdään töitä niin niitä tehdään kunnolla ja kaikki muu saa jäädä taka-alalle. Me ollaan viimeaikoina reenailtu aika paljon keskenään ja minusta tuntuu, että sitä juuri Iita kaipasikin. Sille on tullut työskentelyyn itsevarmuutta, koska reeneissä on vain ja ainoastaan keskitytty Iitaan. Kimppareenit on äärimmäisen tärkeitä, mutta kun on kyseessä aina välillä itseään morkkaava koira niin yksilöreeneillä saa koiran itsetunnon helposti nousemaan ja reenit alkaa taas luistamaan halutunlaisesti myös yhteisreeneissäkin.